Muusikko
tai
laulaja hautajaisiin
Muusikko tai
laulaja hautajaisiin
Musiikkia hetkiin, joissa sanat eivät riitä
Kun suru on läsnä, musiikki voi kantaa, lohduttaa ja antaa tilaa muistolle. Elävä musiikki tuo tilaisuuteen rauhaa ja arvokkuutta. Hetken, jossa saa pysähtyä ja muistella.
Tarjoamme elävää musiikkia hautajaisiin ja muistotilaisuuksiin.
Löydät kauttamme niin kokonaiset yhtyeet kuin yksittäiset muusikot. Jos toiveinasi on esimerkiksi jousiduo tai laulaja hautajaisiin, ota meihin yhteyttä ja autamme sinua järjestämään musiikkiesityksen.
Musiikkia hautajaisiin
Tarjoamme elävää musiikkia hautajaisiin ja jäähyväistilaisuuksiin Etelä-Suomen alueella. Musiikki toteutetaan hienovaraisesti ja tilaisuuden luonnetta kunnioittaen. Esitykset ovat lyhyitä ja harkittuja, tyypillisesti 1-2 kappaleen kokonaisuuksia.
Muusikkomme ovat tottuneita toimimaan yhteistyössä kanttorin kanssa, ja musiikki sovitetaan luontevaksi osaksi tilaisuuden kulkua.
Elävä musiikki voidaan soittaa esimerkiksi siunaustilaisuudessa tai muistotilaisuudessa. Muistotilaisuudessa voimme soittaa myös kahvituksen lomassa taustamusiikkia.
Esimerkkihintoja siunaus- tai muistotilaisuuden musiikista
Esim. sellisti tai laulaja hautajaisiin
1–2 kappaletta
Kiuru Duo,
esim. huilisti ja sellisti
1–2 kappaletta
Hinta sovitaan tapauskohtaisesti tilaisuuden ja toiveiden mukaan.
Maksu voidaan suorittaa kuolinpesästä, ja se on vähennettävä kulu perunkirjoituksessa.
Musiikkia hautajaisiin toiveidesi mukaan
Voit esittää toiveen tietystä kappaleesta tai tunnelmasta. Rakennamme musiikkihetken tilaisuuteen sopivaksi ja tarjoamme myös vaihtoehtoja valmiista ohjelmistostamme.
Löydät valmiista ohjelmistostamme laajan repertuaarin hautajaismusiikkia.
Esimerkkikappaleita
Myrskyluodon Maija (L. Mårtenson)
Nocturne / Ruislinnun laulu (T. Wesslin & E. Leino)
Maailma on kaunis
Järnefelt: Kehtolaulu
J.S. Bach: Air
T. Albinoni: Adagio
Karjalan kunnailla (kansansävelmä)
Täällä Pohjantähden alla (kansansävelmä)
Haluaisitko tunnustuksettoman puhujan jäähyväistilaisuuteen? Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää.
Varaa esiintyjä hautajaisiin
Tilaa meiltä ammattimuusikko, yhtye tai laulaja hautajaisiin. Autamme sinua suunnittelemaan esityksen ja itse hautajaispäivänä hoidamme kaiken esityksiin liittyvän, jotta sinä voit keskittyä pelkästään läheisesi hyvästelyyn.