Kiurun
artistit
Kiurun artistit
Kiurun ammattimuusikot
Me kiurulaiset olemme kaikki koulutettuja ammattimuusikoita, joilla on vuosien, monilla vuosikymmenien, kokemus esiintymisestä. Kanssamme tilaisuuksien järjestäminen on aina taatusti sujuvaa ja huoletonta. Ydintiimimme lisäksi kokoamme yhtyeitä ja soolomuusikoita laajasta verkostostamme.
Kiurun muusikoita on esiintynyt sadoissa juhlatilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla. Olemme saaneet kunnian esiintyä myös lukuisissa arvovierastilaisuuksissa.

Tuomas Taanila
Kitara
Tuomas on turkulainen kitaristi ja musiikkipedagogi (AMK). Hän on vuonna 2009 perustetun Aura-Trion perustajajäsen, ja yhtye on esiintynyt vuosien varrella lähes tuhannessa tilaisuudessa ympäri Suomea. Esiintymistyön lisäksi Taanila toimii musiikkipedagogina ja on Kitarakoulu Stemmiksen perustaja. Kiurussa hän vastaa esiintymisten suunnittelusta ja asiakasyhteydenpidosta.

Sakari Kivinen
Sello
Sakari on valmistunut sellistiksi Turun Musiikkiakatemialta ja on tätä nykyä Mikkelin kaupunginorkesterin soolosellisti. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Pori Sinfonietassa, Turun Filharmonisessa Orkesterissa sekä Oulu Sinfoniassa. Kiurussa hän vastaa jousikokoonpanoista.

Samuli Nieminen
Saksofoni, klarinetti
Samuli työskentelee Laivaston soittokunnassa ja toimii aktiivisesti freelance-muusikkona niin teattereissa kuin big bandeissakin Turun seudulla. Hän on valmistunut musiikkipedagogiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta soittiminaan saksofoni ja klarinetti. Kiurussa hän vastaa puhallinkokoonpanoista.

Niklas Taanila
Baritoni ja lauluyhtyeet
Niklas on kuoronjohtaja ja laulaja, joka toimii Mieskuoro Naskaleiden taiteellisena johtajana. Hän on aiemmin perustanut jyväskyläläisen mieskuoro Alvarin ja saavuttanut kuorojensa kanssa useita palkintoja kansainvälisissä kuorokilpailuissa. Taanila laulaa myös lauluyhtye Munx Gregorianassa.

Melissa Taanila
Huilu, tapahtumatuotanto
Melissa on huilisti, joka on valmistunut Turun konservatoriosta ja opiskellut huilunsoittoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on esiintynyt Laivaston soittokunnan nuorena solistina ja soittanut monipuolisesti erilaisissa yhtyeissä ja poikkitaiteellisissakin projekteissa. Lisäksi hän on tuottanut lukuisia kulttuuri- ja musiikkitapahtumia. Kiurussa hän vastaa konserttikokonaisuuksien tuottamisesta.
Lisäksi mm.:
Harppu
Klarinetti
Kontrabasso
Piano
Trumpetti
Viulu
Yhtyeet
Muut
DJ
Trubaduuri
Bilebändi
Juontaja
Tarvitsetko tilaisuuteesi myös puhujan tai juontajan? Kysy meiltä lisää.
Tilaa muusikko tai yhtye tilaisuuteesi
Tilaa meiltä ammattimuusikko, yhtye tai juontaja tilaisuuteesi. Autamme sinua suunnittelemaan kokonaisuuden, jotta sinä voit keskittyä tilaisuudessa siitä nauttimiseen.
Täytä alla oleva lomakkeemme, niin olemme sinuun pian yhteydessä.